perjantai, 24. lokakuu 2008

2. Tulevaisuus ei olekaan ruusuilla tanssimista

MOIKKA!

En ole tänne enää kirjoittanut, koska jatkoin tarinaa englanniksi

http://uglyspacemonkey.livejournal.com/

Sitäkään en ole aikoihin päivittänyt, ehket kannattais. Kuvia olisi, mutta laiskuus voittaa :D

Vai olisiko kellään haluja lukea tätä suomeksi täällä?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Seuraavana aamuna vessanpöttö päätti tukkiutua.
Sammy ei halunnut kutsua apua ja hoiti homman itse.
2007793.jpg
"Perskule näitä kotihommia heti aamusta!"

Daniel oli virkeänä ja meni hoitamaan aamutreenin pois alta.
Kohta hän olisikin vain pelkkää lihasta.
Harmi vain, että siitä koitui myös hajuhaittoja.
2007819.jpg
"Yyyyh, nyt suihkuun!"

Daniel kävi heittämässä treenivaatteet pesuun ja soitti
taas korjaajalle kuntolaitteen hajottua.
Hän myös yritti suukotella Sammya. Herraneiti ei oikein innostunut.
2007796.jpg
"Siis hyi yääk! Haiset aivan kamalalle! Mene pesulle!"

Hajun haihduttua, Sammy meni tietokoneelle tiedon halussa.
Hänen oli saatava tietää, mistä Pauli-juorut oli lähtenyt liikkeelle
ja oliko ne edes totta. Sammy oli utelias luonteeltaan.
2007787.jpg

Daniel hätisti Sammyn pois koneelta, koska mitään lisätietoa ei herunut.
Alkoi näyttää siltä, että tämä naapurusto oli hyvin salaperäinen ja piti
tietonsa itsellään. Kukaan ei halunnut juoruta, mitä nyt muutama henkilö..
Ihan vain vahingossa.
Daniel rupesi taas työnhakuun.
Tällä kertaa se tuotti tulosta. Hän päätti ottaa vastaan työn hotellin virkailijana.
Työnkuvaan kuuluisi puhelimeen vastausta ja tilauksien kirjaamista.
Daniel ei kertonut heti Sammylle, hän halusi yllättää tämän.
2007821.jpg

Kohta ovesta marssikin Leevi thö korjaaja ja Daniel halusi heti tutustua häneen.
Juttua tuntuikin riittävän ja he tulivat todella hyvin toimeen.
Leevi kertoi miten joka talvi, 30 vuoden ajan hän on pilkkinyt järven jäällä.
Kerran hän sai niin ison vonkaleen, että pääsi paikalliseen lehteen.
Daniel virnisteli hauskalle tarinalle.
2007754.jpg
Leevi: "...ja se vonkale meinasi karata minun hyppysistäni!"
Daniel: "Sinulla onkin sitten joka talvi tiedossa uusia reissuja."
Leevi: "Totta kai! Kohta jään eläkkeelle. Tule ensi talvena mukaani."

2007773.jpg
Daniel: "Mahtavaa. Se kuulostaa oikein mukavalle En vain osaa käyttää onkea."
Leevi: "Minä kyllä opetan, älä siitä huolehdi. Sitten syödään savukalaa."

"Savukalaa?" Daniel mietti. Ei hän ollut koskaan sellaista nähnytkään, mutta
oli aivan varma, että Leevi kyllä olisi valmis kokkailemaan sitä hänelle.
Leevi huikkasi heipat ja pojat pääsivät vaihtamaan vaatteeitaan.
Sammy valitteli kipeitä lihaksiaan ja Daniel tarjosi kevyttä hierontaa.
2007828.jpg
Sammy: "Mmmm, tuntuu aivan ihanalle."

Sammy tunsi olonsa raukeaksi.
2007830.jpg
Sammy: "Kiitos rakas. Se helpotti kummasti."

Sammy kiitti omalla tavallaan.
2007757.jpg

2007791.jpg
Daniel: "Hui kamala!"
Sammy: "Sinulla on niin timmi pepa! Kuntoilu selvästi auttanut"

Daniel halusi kutsua Leevin kylään kertomaan lisää kalajuttuja.
Mutta jostain syystä Leevi oli Danielille erittäin töykeä, eikä ollut kiinnostunut.
2007808.jpg
Daniel:"Yyh, selvä! Ei tarvitse olla noin inhottava."

Sammy oli valmis kokeilemaan samanlaista treeniä, kuin miehensä.
Hän tunsi alemmuutta Danielin takia, koska hän oli niin hyvässä
kunnossa nykyään. Veren maku suussa eteenpäin.
2007766.jpg
Sammy: "Vielä minä näytän Danielille, että minustakin on tähän."

Rankan jalkatreenin jälkeen pojat päättivät pulahtaa altaaseen.
Illalla oli niin kaunista pelkkien valojen ja kuun loisteessa.
2007833.jpg
(Daniel vilkaisi ohimennen Sammyn peppua ;DDD)

Daniel sai idean pitää joku päivä allasbileet missä olisi myös grillausta.
Sammy piti ajatuksesta ja he jatkoivat hetken suunnittelua kelluessaan altaalla.
2007811.jpg
Daniel: "...sitten voisimme kutsua sinunkin ystäviäsi."
Sammy: "Eihän minulla ole ystäviä. Kukaan ei pidä minusta."
Daniel: "Voi rakas, totta kai pitää!"

Daniel meni melkein heti altaasta nukkumaan. Sammy halusi vielä yöpalaa, koska
hän oli aina nälkäinen. Kuntoilu teki siinä mielessä myös hyvää.
Syödessään hän mietti tulevaisuutta Danielin kanssa.
He molemmat olivat rakastuneita ja suhteessa meni hyvin, vähän liiankin hyvin.
Miksei viedä sitä eteenpäin, ja adoptoida vauva!
Vauva.. se tuottaisi paljon rahan menoa ja hermojen kiristystä, mutta Sammylla
oli niin kova vauvakuume. Hän tosin tiesi miten Daniel tulisi reagoimaan jos saisi tietää.
Sammy päätti pitää halunsa vielä sisällään ja kertoa Danielille kun aika olisi oikea.

2007824.jpg

Oli taas uusi aamu ja Daniel nautti erittäin ravitsevaa aamupalaa
odotellessaan Leeviä korjauskeikalle. Tällä kertaa tietokone oli rikki.
Daniel ei itse uskaltanut koskea mihinkään.
Häntä vähän jännitti, olisiko Leevi yhtä töykeä hänelle nyt, niinkuin
puhelimessa.
2007814.jpg

Pihalla odotti kauhea läjä vanhoja sanomalehtiä, jotka
Daniel keräsi kiltisti pois.
2007835.jpg
"Pitäisiköhän tilata Siivoojapalvelua." Daniel mietti.

Kun Daniel oli vahtaamassa milloin Leevi saapuu, oli Sammy mennyt WC
piiloon harjoittelemaan, miten kertoisi adoptiohaaveistaan Danielille.
2007775.jpg
"Minulla, MINULLA on valtava halu saada meidän suhdetta eteenpäin.
Rakastan sinua Daniel, haluan... Haluan..."

Daniel kyyläsi ikkunasta ja vihdoin Leevi huristeli autollaan pihaan.
Ovesta sisään mentyään oli Daniel jo odottamassa ja aikeissaan kysyä
mikä hänen mieltä painoi, mutta nähtyään Leevin myrtyneen ilmeen, päätti
Daniel olla vaivaamatta häntä.
Silti hän aikoi selvittää mistä oli kyse.
2007825.jpg

Puutarhanhoitaja Mirjami oli myös tullut hoitamaan töitään.
Daniel riensi ulos tekemään tuttavuutta ja alkoi melkein heti udella
Paulista ja Leevistä, millaisia ihmisiä he oikeasti ovat.
Mirjami ei pitänyt tästä lainkaan ja Daniel yrittikin rauhoitella naista.
2007776.jpg
Mirjami: "Minä en juorua, haluan vain tehdä työni rauhassa! Jätä minut rauhaan."

Daniel käveli pettyneenä sisälle.
Hän huomasi kuinka Leevi vältteli hänen katsettaan ja yritti luikerrella pois.
"Nyt tai ei koskaan." Daniel ajatteli ja käveli suoraan Leevin luokse.
2007777.jpg
Daniel: "Voi miksi, MIKSI sinä välttelet minua? Miksi olet töykeä?
Ehkä olen ylidramaattinen, mutta olen sitä mieltä, että pitäisi sanoa
suoraan jos ei halua olla toisen seurassa."

Leevi hekotti selkä notkolla Danielille, joka katsoi ihmeissään.
2007837.jpg
Leevi: "Voi poikaseni, minulla on todettu dementia. En aina muista tai tunnista
ihmisiä. Olen hyvin pahoillani."

Daniel riemastui uutisesta.
2007767.jpg
Daniel: "Voi kuinka ihanaa! Tai siis.. Minun mummollani oli sama, joten tiedän
minkälaista se voi olla."

Leevi poistui hekottaen autoonsa.
Daniel etsi Sammyn käsiinsä, nyt oli hyvä aika kertoa hänen työpaikastaan,
koska välit Leevin kanssa oli hyvät.
2007816.jpg
Sammy: "Mitä?! Oletko tosissasi? Kuinka voit tehdä niin minun selkäni takana?"
Daniel: "Ai ottaa työpaikan vastaan? Mitä pahaa siinä on?"

Sammy sai suuttumuksellaan ison riidan aikaiseksi. Daniel ei ymmärtänyt miksi Sammy
oli niin vihainen. Hän luuli, että Sammykin tajuaisi, ettei heidän säästönsä riittäisi
ikuisuuksia. Jommankumman oli pakko hakea töitä, ellei molempien.
Daniel ei tiennyt, että todellisuudessa Sammyn haaveet romuttuivat täysin.
Nyt hän joutuisi olemaan päivät yksin, eikä adoptiosta voinut haaveillakkaan, jos toinen
ei ollut apuna hoitamassa pientä vauvaa.
Lopulta Sammy päästi tunteensa valloilleen.
2007818.jpg
Sammy: "SINÄ SE ET TAJUA! MINÄ HALUAN VAUVAN!!"

Daniel järkyttyi, mutta kokosi ajatuksensa.
Hän rupesi paasaamaan, miten typerä ajatus oli.
2007780.jpg
Daniel: "Oletko tosissasi? Ymmärrätkö sinä, miten älytön ajatus se on?
Olemme molemmat vielä itsekkin lapsia! Ja sinä haluat adoptoida jonkun toisen ihmisen vauvan? Mitä naapuritkin puhuisivat? Eihän meillä ole edes kokemusta lapsista!"
Sammy: "Mutta meillä on säästöjä ja tilaa lapselle! Etkö muista, että remppasimme yläkerran
vintin asumiskuntoon?! Ihan hyvin voisimme....."

Sammy keskeytti lauseensa ja juoksi lukkojen taakse vessaan.
Hän repesi itkemään.
Hetken päästä Sammy siisti itseään ja katsoi peiliin.
"Kaikkea minäkin keksin. Olempa typerä."
Sammy hautasi haaveensa, hän ei halunnut tapella enää Danielin kanssa. Ikinä.
2007769.jpg

Asunnon toisessa päässä Daniel oli kuumassa suihkussa.
Hänen piti saada rentoutua ja lieventää stressiä.
Huomenna alkaisi työt ja puoliso ei osaa muuta, kuin haaveilla mahdottomia.
"Miten hyvät asiat muuttuvat näin nopeasti vaikeiksi?" hän mietti.
2007782.jpg

Molemmat söivät yhdessä, sanomatta sanaakaan.
Daniel meinasi sanoa jotain, mutta päättikin toisin.
Hän ei aloittanut tätä riitaa, sen sai Sammy itse lopettaa.
2007792.jpg

Danielin piti saada puhua jonkun kanssa. Hän soitti Leeville.
2007784.jpg
"Olisiko sinulla aikaa.. jutella?
Ymmärrän jos olet kiireinen, eikä sinua kiinnosta.."

Leevi kuunteli ymmärtäväisenä Danielia.
2007763.jpg
"Minua NIIN suututtaa, miten joku voi olla niin lapsellinen!"

Sammy halusi myös jutella jollekkin, eikä häntä kiinnostanut
kuunnella, miten Daniel haukkui häntä Leeville.
Ikkunasta hän näki talon ohi kulkevan Rikin.
Sammy suuntasi pihalle tutustumaan häneen.
Hieman poissaolevana hän esitteli itsensä ja vaihtoi muutaman sanan.
2007772.jpg

Riki tuntui pitävän Sammysta, joten hän pyysi häntä pirtelölle.
Sammy ei innostunut ajatuksesta ja ilmaisikin sen selvästi.
Daniel seurasi tilannetta ikkunasta, Sammy osasi olla arvaamaton vihaisena.
2007827.jpg

Daniel meni makuuhuoneen divaanille odottamaan.
2007764.jpg
Tulisiko Sammy yöksi nukkumaan heidän omaan sänkyyn?

1. Uuden alku

torstai, 23. lokakuu 2008

1. Uuden alku

Oon ihan käsi tässä vielä, joten pahoittelen tarinan tylsyyttä >8D
Sattui pieni juttu, että asensin pelin suomeksi, joten muut naapurit on ällöillä nimillä XD

****************************************************************************************************

Vihdoinkin remontti oli valmis, huonekalut tuotu paikalleen.
Kaikki oli uutta ja hienoa. Daniel ja Sammy olivat onnellisia.
2004512.jpg
Daniel: "Tämä on meille uusi alku."
Sammy: "Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja saamme elää rauhassa."

Hetken päästä pitikin jo hoitaa velvollisuuksia.
Daniel joutui tilaamaan puutarhurin, koska hänen mummonsa
oli jättänyt pienen puutarhan, jonka Sammy halusi säästää.
2004515.jpg

Sammy ja Daniel löysivät remontin yhteydessä mummon
vanhoja keittokirjoja. Sivut olivat kellastuneet,mutta oikein
mainioita reseptejä tuntui löytyvän. Varsinkin Daniel taisi tehdä löytöjä.
2004518.jpg
Daniel: "SAMMY! Täällä on aivan ihania reseptejä! Saat tehdä minulle näitä."
Sammy: "Kröhöm.. Onko se niin itsestäänselvyys, että MINÄ teen niitä?"
Sammy näytti hapanta naamaa, mutta otti Danielin heiton huumorilla.

Daniel kyllästyi keittikirjoihin nopeasti ja päätti testata uutta kylpyhuonetta.
Hän mietti ottavansa oikein pitkän ja kuuman vaahtokylvyn, nyt kun kerrankin
oli siihen mahdollisuus. Edellisessä asunnossaan kuumaa vettä oli tullut vain hetken.
2004524.jpg
"Aah, tämä on taivaallista."
(huomaa hienot läpsyt takana ;D)

Mummon keittokirjat inspiroivat Sammya ja hän halusi yllättää Danielin sillä
aikaa, kun hän oli kylvyssä. Pitihän sitä iltapalaa tehdä, aika tuhtia sellaista.
2005229.jpg
"Näistä Daniel pitää."

Danielilla oli kiljuva nälkä. Sammyn herkut maistuivat ennätystahtiin.
2005230.jpg
Daniel: "Kiitos rakas iltapalasta. Oli ihanaa, saitko reseptin kirjasta?"
Sammy: "Yhdestä niistä vanhoista kirjoista. Ajattelin, että pitäisit."

Pojat päättivät ottaa erän shakkia ennen nukkumaan menoa.
2005232.jpg
Daniel: "Olet pelannut tätä ennenkin! Epäreilua, anna armoa"

Lopulta Daniel voitti ja lohdutti Sammya hyvästä erästä.
Sammy antoi Danielin voittaa.
2005500.jpg
Daniel: "Hyvin sinä osasit. Ensi kerralla annan sinun voittaa."
Sammy: *Muminaa*

Sammy oli taas aamulla vauhdissa. Hän teki munablinejä aamupalaksi.
Daniel katsoi rakastuneena miestään ja mietti:
"On siinä minulla ihana kotihengetär."
 2005503.jpg

Aamupalan jälkeen Daniel hyökkäsi upouuden tietokoneen ääreen.
Kovin usein hän ei ollut tietokonetta käyttänyt, viimeksi koulussa.
Aikansa mietittyään hän sai pikaviestimen auki ja pääsi tutustumaan muihin
naapureihin.
2005504.jpg

Juteltuaan parin tyypin kanssa, Daniel tunsi yllättävää tarvetta päästä
jumppaamaan. Johtui varmaan Sammyn rasvaisista ruuista.
Ilmeestä päätellen ei ollut ihan Danielin mieleen.
2005507.jpg
"Minä en kestä!!"

Sammy meni katselemaan pientä puutarhaansa ja nauttimaan aurinkoisesta
aamusta. "On tämä aivan upeaa." hän mietti ja huomasi sanomalehden.
"WUHUU!" Sammy huusi leikkiessään lennokilla.
2005509.jpg

Postimies-Pauli saapui tuomaan postia, lainanlyhennys laskun.
Sammy hyökkäsi miehen kimppuun, ihan vain tutustuakseen..
2005511.jpg
Sammy: "Huomenta, olemme juuri muuttaneet tänne. Olen Sammy."
Pauli: "Postimies-Pauliksi sanotaan."

Myös Maaret oli tullut kummastelemaan uusia asukkaita.
2005512.jpg

(oli pakko ikuistaa tämä kuva, kun Sammy selitti kihlauksestaan :D)
2005515.jpg

Onkohan Paulilla jotain miestenvälisiä suhteita vastaan?
2005516.jpg

Sammy katseli postimiestä. "Eipä ole ainakaan komeudella pilattu." hän ajatteli.
2005518.jpg

Sammy halusi tosissaan saada uusia ystäviä, jotta hän voisi pitää Danielin kanssa tupaantuliaiset ja illanistujaisia. Hän etsi Maaretin käsiinsä ja rupesi juttelemaan niitä näitä. Sammy uteli, mitä mieltä Maaret mahtoi olla heidän uudestaan kodistaan.
2005519.jpg

2005520.jpg
Maaret: "Aivan lumoava! Tilaa on, vaikka muille jakaa."

Sammy päätti jakaa Maaretille hänen ja Danielin kovan nuoruuden.
Miten heitä oltiin ensin vain kiusattu homoudesta,
mutta se oli johtanut pahaan tappeluun vampyyrien kanssa.
Sammy ei paljastanut olevansa Danielin kanssa puolivampyyreja, mutta
Maaret tuntui hyväksyvän heidän elämäntapansa.
2005522.jpg
Maaret: "Tuohan on aivan järkyttävää!"

Sammy kuitenkin jaksoi olla oma positiivinen itsensä ja puhkui intoa uuden
elämän johdosta.
2005523.jpg

Danielin häädettyä vieraat pois, huomasi hän jotain erikoista
Sammyn paidassa.
2005525.jpg
Daniel: "Tuota.. Sammy? Sinulla on hämähäkki paidassa.
Sammy: "IIIII, OTA SE POIS! OTA SE POIS!"

Järkytyksestä selvittyään, Sammy kertoi Danielille uusista
tuttavuuksistaan. Miten Pauli oli mennyt vaisuksi kuullessaan
heidän suhteestaan, ja miten Maaret oli kauhistellut heidän entistä
elämäänsä kiusattuina. Daniel nyökkäili ymmärtäväisesti.
Mutta halusi jakaa salaisuuden.
2005529.jpg
Daniel: "Kuulin pikaviesti keskustelussa, että Paulilla olisi salasuhteita
useamman naisen kanssa!"
Sammy: "Et ole tosissasi! Ei..."

Daniel sanoi, ettei ole mitään hätää. Teki kuka mitä vain, he tulisivat
olemaan aina yhdessä, eikä kukaan voisi heitä erottaa.
Danielin hellittely muuttui siihen malliin, että Sammy osasi jo vilkuilla
makuuhuonetta päin.
2005530.jpg

Voisko olla söpömpää ja onnellisempaa paria?
2005533.jpg
(noi nettijutut on hauskoja kun porukka uppoo niihin XD)

2005536.jpg

2005537.jpg
Daniel: "Rakastan sinua kulta."


Daniel ja Sammy.

torstai, 9. lokakuu 2008

Daniel ja Sammy.

Tässäpä olisi pieni esittely hahmoista.
JA VAROITAN JO NYT ETTÄ TÄMÄ TARINA TULEE SISÄLTÄMÄÄN POIKARAKKAUTTA!
Eli jos sinä et tykkää siitä niin voit lopettaa lukemisen siihen >8D
Ja minulla ei siis ole mitään lisäosia koneen hitauden vuoksi, joten pelkällä Simssillä porskutetaan :D

*****************************************************************************************************

Pientä taustatietoa:

Daniel on näistä se vanhempi, 22v.
Puolivampyyri, johtuen tappalusta vampyyrien kanssa, siitä myös arpi naamassa.
Kestää päivänvaloa ja elää niinkuin muutkin ihmiset. Ei himoitse verta, paitsi Sammyn ;D
Romantiikkatavoitteinen, vesimies.
Oikein kiltti ja ujo.
2002895.jpg

Sammy on 20v. nuorukainen <3
Puolivampyyri myöskin, saanut tosin enemmän taisteluvammoja. Toinen silmä puuttuu! o__x
Ihailee Danielia ja rakastaa häntä ylikaiken.
Perhetavoitteinen, rapu.
Sammy on myöskin tosi ujo ja kiltti. (rakastan naisellisia kilttejä miehiä ;D)
2002894.jpg



2002896.jpg

Daniel ja Sammy muuttivat rauhallisimmille seuduille vampyyritappelun jälkeen.
Heitä ei suvaittu entisessä kaupungissa, joten he ottivat lainaa ja remppasivat
Danielin jo kuolleen mummon asunnon. Se oli kaameassa kunnossa.

Tässä muutama kuva minkälainen siitä tuli.
Yläkerrasta ei ole kuvia, koska siellä ei ole vielä mitään.
Lisäksi on vessa ja toinen makuuhuone mitä en kuvannut.

Rempattuna
2003884.jpg
(Saatan muuttaa pihaa vielä, se ei miellytä minua :'D)

2003882.jpg

Olkkari
2003874.jpg

Keittiö
2003877.jpg

WC 1
2003879.jpg

Danielin ja Sammyn makuuhuone
2003880.jpg

Ruokailutila
2003881.jpg

Jospa elämä hymyilisi nyt, aloitan tarinan siis heistä >8)